Moni on ryhtynyt kaihtamaan sanaa ’luovuus’, koska se on niin moniselitteinen, liikaa käytetty ja varmaan aika loppuun kaluttukin ilmaisu. Jokainen ymmärtää sen vähän eri tavalla ja omista tarkoitusperistään käsin. Mutta jokin tuossa käsitteessä värähtelee kanssani samalla taajuudella. En osaa luopua siitä, enkä kai haluakaan.
Luovuus kuvaa minulle jotain niin olennaista ihmisen sisäisestä olemuksesta, että en ole keksinyt muuta toimivaa ilmaisua sen sijaan.
Kysyn myös, voiko ylipäänsä kyllästyä sellaisiin perustavanlaatuisiin ilmauksiin, kuten rakkaus, luovuus, totuus tai vapaus? Niitä voidaan käyttää lukemattomilla tavoilla ja monenlaisin tarkoituksiin. Niitä voidaan vääntää ja vääristää. Ylevöittää ja idealisoida. Ainoaa oikeaa tapaa tuskin on.
Silti jokin ydinolemus näistä Suurista Sanoista aina pysyy. Ne ovat arkkityyppisiä totuuksia, jotka kuvaavat ihmisen sisäistä olemusta. Sitä puolta meissä, joka säilyttää kirkkautensa, vaikka kuinka maailman tarinoissa höykytettäisiin.
Minulle luovuus tarkoittaa väylää johonkin ainutlaatuiseen elämänvirtaan, joka puhuu meille ilon ja innostuksen kautta. Luovuus on tapa olla yhteydessä sisäiseen olemukseemme, juurikin tuohon kirkkauteen ja rauhaan.
Luovuus on eräänlainen ”alkutunne”: sisimmästä kumpuava inspiraatio ja elämänvoima, jota voimme muokata erilaisiksi muodoiksi, ajatuksiksi ja teoiksi.
On tärkeää antaa ilmiasuja omalle luovuudelleen, jokainen omalla tavallaan. Ja on tärkeää antaa arvostusta ja hyväksyntää luovuudelleen ja sen ilmiasuille. Kun luovuus pääsee esiin, tunnemme iloa ja merkityksellisyyttä. Kritiikki ja pelko saavat luovan voiman perääntymään.
Luovuus on luonnollinen osa kokonaisuuttamme, mutta olemme taitavia torppaamaan sen virran. Omasta kokemuksestani tiedän aika paljon tästä torppaamisesta… Mieli, tarinat, epäilyt, rajoittavat uskomukset, väheksynnän kokemukset; monet tekijät ja ihmisenä olemiseen kuuluvat kokemukset alkavat helposti estää luovuuden vapaatta liikettä. Esimerkiksi alamme kontrolloida luovuuttamme ollaksemme ”järkeviä” ihmisiä tai emme koe olevamme luovuuden edustaman ilon arvoisia.
Yhtä kaikki, yhteyttä luovuuteen voi kutsua takaisin. Se on syvää eheytymistä, itsekseen tulemista.
Kävin juuri läpi materiaaleja, joita tein kymmenisen vuotta sitten pitämilleni Luovan ajatusvoiman kursseille. Ja yhä vaan samat teemat ja asiat sykähdyttävät. Aika paljon on myös tapahtunut omakohtaista luovuuden eheytymistä matkan varrella. Ihmekös tuo, että edelleen vaan haluan jatkaa samasta aiheesta.
Luovuutta tuskin voi opettaa, mutta voi avata tilan ja tarjota välineitä, joiden avulla ihminen pääsee itse tunnustelemaan luovuuttaan ja yhteyttä omaan sisimpäänsä. Jokaisen omalla vastuulla on tuon yhteyden hoitaminen ja vahvistaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti