Viime aikoina olen tunnustellut inspiraatiota. Mitä se oikein on, mistä se ilmestyy? Mitä sillä tarkoitetaan?
Sana voi herättää myös vastarintaa ja kerron kohta miksi. Mutta
aloitan siitä, miksi halusin kirjoittaa aiheesta. Nimittäin
ihmisistä. Inspiraatio tulee näkyväksi ihmisissä, jotka ovat päättäneet
toteuttaa jotain itselleen tärkeää ilmaisua tai tekemistä.
Olen viime aikoina tavannut tällaisia ihmisiä ja he ovat
muistuttaneet minua jostain olennaisesta. Yksi alkoi uudestaan laulamaan
vuosien jälkeen. Toinen kirjoitti vihdoin kirjan, josta on haaveillut pitkään.
Joku ryhtyi maalaamaan upeita intuitiivisia teoksia ja ylitti epäilyn, joka
johtui koulutuksen puutteesta. Eräs tapaamani ihminen kertoi ryhtyneensä toteuttamaan
unelmaansa videoblogista ja hehkui selkeyttä. Ja toinen tuntemani ihminen on päässyt työhön, jossa voi täysin palkein toteuttaa arvojaan ja visioitaan.
Minua on sytyttänyt näissä kohtaamisissa se rohkeus ja
sydämen palo, joka ihmisestä loistaa, kun hän on valinnut toteuttaa itseään ja
ilmaisee omasta ytimestään käsin. Siinä on jotain tavattoman koskettavaa. Tällaisen tapaamisen
jälkeen olen yksinkertaisesti inspiroitunut, sitä tunnetta ei voi kuvailla
muulla sanalla.
Inspiraatio on kutsu
Inspiroivat ihmiset menevät kohti sydämensä kutsua. He eivät
ole välttämättä valmiita, täydellisiä tai pelottomia, mutta toimivat siitä
huolimatta. He eivät jää miettimään, osaavatko tarpeeksi, vaan rohkenevat
aloittaa. Kokemuksesta tiedän, että se ei ole itsestään selvää. Miten paljon
esteitä osaammekaan kasata eteemme, kun olisi mahdollisuus vastata innostuksen
kutsuun. Epäilyä, vähättelyä, ”ehkä joskus”. Mutta nämä tyypit vaan astelevat
kohti omaa ilmaisuaan!
Olen jäänyt tunnustelemaan niitä kiinnostuksen kipinöitä,
joita nämä ihmiset minussa herättävät. Kiinnitä huomiota siihen, mihin
kiinnität huomiota. Jokin jää minussa soimaan, kun tunnen inspiraation
helähdyksen. Oma sydämeni vastaa kutsuun.
Miltä inspiraatio tuntuu? Minulle se on esimerkiksi
innostusta, sisäisen liekin lepatusta, tunnetta, että maailma on auki ja täynnä
mahdollisuuksia.
Itselleni on jotenkin kolahtanut se, että inspiraatio on
nimenomaan tunne. Olotila, jolle voi avautua. Se on keveä, hulmuava, kohottava
fiilis, joka säteilee sisältä käsin. Se on luovuuden hehkuvaa virtaa. Sitä ei
voi opettaa, mutta sen voi tartuttaa.
Ei tarvitse mystifioida
Monet taiteilijat ja kirjailijat torjuvat ajatuksen
inspiraation tarpeellisuudesta luomisessa. Sehän voi viedä ajatukset
jonkinlaiseen jumalalliseen innoitukseen ja sellaisena vain nostaa aloittamisen
kynnystä. Sanotaan, että luominenkin on vain työtä: aloita ja tee, älä odota
inspiraatiota. Ja tämä on varmasti monelta osin totta.
Olen itsekin suhtautunut hieman kriittisesti inspiraation käsitteeseen, koska tapa jolla se ymmärretään, voi toimia myös luovuuden blokkina. Kynnystä nostaa juurikin se, että odotellaan suurta väläystä, neronleimausta tai flowta. Ja jos sitä ei tule, ei tehdä mitään.
Nyt huomaan, että inspiraation merkitys on valjennut minulle toisin. Olen uudella tavalla tunnistanut sen ihmisissä ja itsessäni. Koen sen avoimuutena sisäiselle liekille. Se on elämisen ja ilmaisun paloa, jonka todella tuntee. Sen ei tarvitse olla valtavaa tai järisyttävää, se voi olla myös hiljaista lepatusta. Sellaista joka lämmittää ja rohkaisee ilmaisuun.
Inspiraatio ei siis välttämättä ole mikään mystinen ja saavuttamaton tila, vaan luvan antamista itsensä toteuttamiselle. Voimmeko nähdä sen tunneyhteytenä luomiseen ja ilmaisun iloon? Inspiraatio on sen muistamista ja tuntemista, miksi haluaa ilmaista ja mitä itsestä haluaa antaa.
Olen itsekin suhtautunut hieman kriittisesti inspiraation käsitteeseen, koska tapa jolla se ymmärretään, voi toimia myös luovuuden blokkina. Kynnystä nostaa juurikin se, että odotellaan suurta väläystä, neronleimausta tai flowta. Ja jos sitä ei tule, ei tehdä mitään.
Nyt huomaan, että inspiraation merkitys on valjennut minulle toisin. Olen uudella tavalla tunnistanut sen ihmisissä ja itsessäni. Koen sen avoimuutena sisäiselle liekille. Se on elämisen ja ilmaisun paloa, jonka todella tuntee. Sen ei tarvitse olla valtavaa tai järisyttävää, se voi olla myös hiljaista lepatusta. Sellaista joka lämmittää ja rohkaisee ilmaisuun.
Inspiraatio ei siis välttämättä ole mikään mystinen ja saavuttamaton tila, vaan luvan antamista itsensä toteuttamiselle. Voimmeko nähdä sen tunneyhteytenä luomiseen ja ilmaisun iloon? Inspiraatio on sen muistamista ja tuntemista, miksi haluaa ilmaista ja mitä itsestä haluaa antaa.
Idea vai inspiraatio?
Pitkään etsin inspiraatiota ideoista. Mikä olisi se idea,
joka inspiroisi minua? Mikä idea herättäisi innostukseni ihan toteuttamiseen
asti? Pohdiskelin ja kirjoitin ylös ajatuksia. Jotkut ideat tuntuivat
herkullisilta, mutta kohtapuoliin ne putosivat kuivina kökkäreinä pois
mielestäni. Haaste on siinä, että usein idea on vain ajatus tai suunnitelma.
Ideat voivat olla loistavia ehdotuksia toiminnalle ja
toteuttamiselle, mutta ne eivät välttämättä avaa inspiraation liekkiä, jos
tunnepuoli nukkuu. Ja juuri tunne kannattelee toteutusta paremmin kuin
ajatus.
Sen sijaan, että inspiraatio löytyisi ideoista, homma
saattaakin toimia juuri toisin päin. Jos annan itseni inspiroitua ja pidän sitä
tunnetta sisälläni, se luo hedelmällisen maaperän myös ideoiden tulla
luokse ja itää.
Huomasin, että voin varsin hyvin olla inspiroitunut, vaikka
minulla ei olisi mitään kohdetta inspiroitumiselle. Toisin sanoen voin olla
ilman ”ideaa” ja silti innoissani tässä hetkessä, vaikka vain olemisesta.
Silloin tunnen olevani auki ja yhteydessä itseeni.
Vähintään yhtä hienoa on, kun ideat, ajatukset ja
suunnitelmat yhdistyvät inspiraatioon ja muodostavat ilmaisuja. Ideat ja
inspiraatio yhdessä toimivat luovan toteuttamisen voimana.
Itselleni muistutan, kuinka tärkeää on pitää tuntevaa oloa yllä, jotta ideoiden tuottaminen ei eristäydy vain päänsisäiseksi pohdiskeluksi. Jos ideoita siirretään ainoastaan ajattelun vastuulle, voi kadota yhteys inspiraation kantavaan voimaan.
Itselleni muistutan, kuinka tärkeää on pitää tuntevaa oloa yllä, jotta ideoiden tuottaminen ei eristäydy vain päänsisäiseksi pohdiskeluksi. Jos ideoita siirretään ainoastaan ajattelun vastuulle, voi kadota yhteys inspiraation kantavaan voimaan.
Tunnistatko, mikä sytyttää lamppusi?
Mikä sinua inspiroi? Millaiset tilanteet, ihmiset ja
kokemukset sytyttävät sisäisiä hehkulamppujasi? Milloin tunnet innostuksen
kosketuksen?
Minua sytyttää inspiroivien ihmisten lisäksi esimerkiksi hienot taide-elämykset, keväinen luonto, erikoiset näkökulmat, ihmisissä piilevä valtava viisaus ja tietenkin jokapäiväinen tilannekomiikka. Se voi olla jotain ihan yllättävääkin.
Minua sytyttää inspiroivien ihmisten lisäksi esimerkiksi hienot taide-elämykset, keväinen luonto, erikoiset näkökulmat, ihmisissä piilevä valtava viisaus ja tietenkin jokapäiväinen tilannekomiikka. Se voi olla jotain ihan yllättävääkin.
Jos inspiraation tuntemista on dissannut kauan, se ei
välttämättä ihan heti tule esiin. Ei haittaa, se on tallella kuitenkin!
Kuulostele ja luota, että kaikki puolet ovat sinussa olemassa. Harjoittele
tuntemista ja aistimista, se avaa tilaa inspiraatiolle.
Kun tavoitat hetkeen sopivan inspiroitumisen tuulahduksen sisälläsi, uppoudu siihen hetkeksi. Mutustele ja
tunnustele, anna sille hymyä ja happea. Inspiraatio tekee elämästä maukasta.
Ehkä vain nautit kokemuksesta! Ja ehkä herää myös kysymys: mitä haluat
itsestäsi ammentaa tähän maailmaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti