torstai 10. syyskuuta 2015

Veikeiden varpusten valmennuksessa




Varpuset ovat kuin jalkakäytävä: niin itsestäänselviä kaupungin elementtejä, ettei niitä aina tule havaittua. Ja kuitenkin, ilman varpusia kaupungista puuttuisi jotain todella olennaista. Harmaanruskea varjoihin sulautuva sirkutus.

Juuri sitä sirkutusta rakastan. Ihana urbaanin äänimaiseman sirkeä sekakuoro, joka kuulostaa samanlaiselta maailman jokaisessa kaupungissa. Varpusten lirkuttelua kuunnellessani voin sulkea silmäni ja kuvitella olevani vaikka Pariisissa.

Syyskuisena iltapäivänä tarkkailen pensaissa pyrähteleviä varpuja. Kun istahdan Cafe Ursulan aurinkoiselle terassille, saankin seuraani kokonaisen parven. Siihen ne pyrähtävät pöytäni ympärille keikistelemään tottunein pullavarkaan elkein. (Déjà vu, taas se tunne, että olen ulkomailla. Varpuset luovat kansainvälistä tunnelmaa.)


Mustat nuppineulanpäät tuijottavat herkeämättä karjalanpiirakkaa ja marenkia, jotka olen ladannut tarjottimelle. Samalla ne arvioivat harjaantuneinen silmin, hypähtääkö lähemmäs vai kauemmas. Napatako muruja vai tarkkaillako kauempaa. Eivät ne sentään ihan lautaselle tule.

Katselen varpuja huvittuneena. Linnut varmaan aistivat myötämielisyyteni, koska uskaltautuvat niin lähelle. Terassilla on iso kyltti, joka määrää: Lintujen ruokkiminen kielletty.

Tartun marenkiin ja haukkaan: siitä lähtevä rapsahtava ääni saa varpuset valpastumaan sekunnin murto-osassa. Ja rips raps, muutama murunen väistämättä putoaa maahan, ja siellähän nokikkaat jo salamana noukkivat aarteet talteen. Fiksuin yksilö on jo valmiiksi asettunut pöydän alle, kun muut ovat pöydän päällä.


Kiehtovaa.

Hetki sitten tunsin, kuinka päätäni kiristi tuttu panta. Se joka aina uskottelee, että minulla on jotain huolia. Eikä panta kovin helpolla irtoa, vaikka ymmärränkin sen hyödyttömyyden. Mutta kas, veikeiden varpusten touhua seuratessa pannat ovat tiessään, huis hais! Lintujen tarkkailu on läsnäolon harjoittelua.

Muutakin ne minulle osoittavat. Varpusten rohkeus ja oman tilan ottaminen inspiroivat minua. Jotkut sanovat sitä ehkä röyhkeydeksi. Tiedän, että se voi myös ärsyttää, mutta juuri nyt nautin tästä showsta. Jes, herkkuja satelee! Jokainen tarjotin on mahdollisuuksia täynnä! Iske kiinni!

Kun nousen, jätän taktisesti lautaselle sopivankokoisia marenginmurusia. Sekunnissa lautanen täyttyy ahnaista varpusista. Seuraan näytöstä silmät pyöreinä. Sinne hävisi elämän kiertokulkuun marenki muruineen.

Tuumin, että josko itsekin tohtisin vähän rohkeammin napsia elämän tarjoamia makupaloja. Tsirp!




tiistai 18. elokuuta 2015

Ajatuksia nurmikolla: Miksi haluaisit olla luova?



Istahdan hetken nurmella, kun aurinkokin paistaa ihanasti ja saa vielä hetken nauttia kesästä. 

Mieleeni nousee kysymys: voiko näin vahvistaa luovaa ajattelua? Aika monet sanoisivat tällaista oleilua laiskuudeksi, sillä nythän on arkipäivä, hyvänen aika. Elinkeinoelämän näkökulmasta luovuus on jotain, josta tulee olla mitattavaa hyötyä. Se on kilpailuetu, sen pitää tuottaa. Vähintään on syytä olla superinnovaattori. 

Eikä minulla ole mitään innovointia vastaan, vaikka tässä istuskelen. Eikä minulla ole mitään tuottavuutta vastaan. Päinvastoin. Mutta voisivatko luovat ideat ja ajatukset tulla esimerkiksi juuri näin? Rentoutumalla, aistimalla, elämästä nauttimalla.

Sen sijaan, että yrittäisin määritellä, mitä on oikeanlainen luovuus, totean vain, että se voi toimia monella tavalla. Kenelle se on innovatiivisuutta, kenelle taiteellisuutta, kenelle vapautta ja tilaa elää omien arvojensa ja intohimonsa ohjaamana. Ja paljon muuta. Sen verran kuitenkin uskallan väittää, että kiire, stressi ja putkiajattelu eliminoivat luovuutta aika tehokkaasti.

Luovuudesta puhutaan paljon, sitä toivotaan paljon, moni haluaa olla luovempi. Olennaista onkin kysyä itseltään: Miksi luovuus? Miksi haluan olla luova ja mitä se minulle edustaa?

Silloin alamme ymmärtää, mitä luovuudella tavoittelemme. Ja silloin aukeaa se, mikä meille ylipäänsä on tärkeää ja merkityksellistä.

Koska se heijastaa arvojamme

Ja minä vastaan: luovuus kiehtoo minua, koska haluan aistia herkemmin, havainnoida laajemmin, käyttää intuitiota ja vapauttaa mieltäni. Haluan oppia ilmaisemaan itseäni syvästi, nähdä elämän keveästi ja värikkäästi, toteuttaa itseäni monipuolisesti.

Kaipaan uusia näkökulmia, herättäviä havaintoja, rutiinien kyseenalaistamista. Monia sävyjä ja tasoja todellisuuteen. Sitä, että osaan nähdä toisin ja ihmetellä. Siksi luovuus. (Ja tässähän voisi käyttää vaikka mitä muitakin sanoja, mutta jotenkin itselleni tämä ’luovuus’ vaan tuntuu luontevalta.)

Joku muu vastaa ihan toisella tavalla. Kysymykseen 'Miksi luovuus?' on miltei pakko vastata siten, että omat arvomme tulevat näkyviksi.

Siihen, että istuskelee keskellä arkipäivää nurmella nauttimassa auringosta, sisältyy minulle monta luovuuden edellytystä: tilaa olla ja ajatella, elämän arvostamista, havainnointia. 

Sitä että annan itselleni luvan toimia näin, omalla tavallani. Ja mitä siitä syntyy?

Voiko luovuutta olla se, että olen peffatuntumalla kiinni kasvun maaperässä? :-D


torstai 6. elokuuta 2015

Kun laitapuolen kulkija rumpua paukutti – eli ilmaisun merkityksestä



Sain jokin aika sitten todistaa yllättävää luovaa purkausta. Olimme tekemässä Piut & Pautin ihmettelytutkimusta Töölönlahdella, kun lähistöltä alkoi kuulua rytmikästä rummunpaukutusta. Ohi kävellessämme huomasimme, että ns. laitapuolen kulkija siinä paukutti innoissaan kapuloilla roskapönttöä. 

Ja ei muuten kuulostanut pahalta. Mies oli selvästi liekeissä ja ihan taitavakin ”rumpunsa” kanssa. Välimatkan päähän oli pysähtynyt joitakin ihmisiä kuuntelemaan ja katselemaan näytöstä.

Kun kuvasimme miestä ja taputimme hänelle, hän selvästi hämmentyi ja keskeytti soittonsa ottaakseen rohkaisuryyppyä. Silti näin, kuinka otettu mies oli saamastaan huomiosta. Hänen spontaani ilmaisun ilonsa oli piristävää ja tuntui tärkeältä muistutukselta.

Anna mahdollisuus ilmaisulle

Uskon, että ihmiselle on olennaista saada jollain tavalla ilmaista ja toteuttaa itseään. Se on osa luontaista luovuuttamme ja ihmisyyttämme. Toki jokaisen elämä on aina ilmaisu itsessään. Mutta kun kyse on luovasta toiminnasta, miten helposti iskeekään sisäinen stoppari tai kriitikko kimppuun. ”En ole tarpeeksi lahjakas”, ”En oikeasti osaa” jne. Ja siihen tökkää luovan ilmaisun mahdollisuus.

Kapeasti määritellyn lahjakkuuden tai tietyn lopputuloksen vaatimus voi torpata luonnollisen luovuuden virtaa. Viesti on siis tämä: omaan luovuuteen tutustuminen ja sen ilmaiseminen ei edellytä erityislahjakkuutta! Luovuudella on taipumus ilmetä lukemattomin tavoin, ja ne lahjatkin voivat hyvin kehittyä matkan varrella, jos sitä toivoo. 

Riittää että on halukas ottamaan palan iloaan, ajatuksiaan, tuskaansa, intohimoaan ym. ja tuomaan sen esille jossain muodossa. Kun on valmis avaamaan itseään ulospäin, luovuus löytää omat ilmaisumuotonsa, jotka lopulta kietoutuvat osaksi koko olemusta. 

Näkyväksi

Ilmaisun kautta tulemme näkyväksi itsellemme ja muille. Annamme muodon sisäiselle impulssille ja samalla saamme tuoda jotain ainutlaatuista tähän maailmaan. Lisäksi luova tekeminen itsessään rauhoittaa mieltä, terävöittää aisteja ja antaa elämyksiä.

Kymmenisen vuotta sitten annoin itselleni luvan ryhtyä uuden kameran kanssa ottamaan lähikuvia luonnosta, omalla tyylilläni. Tuntui mahtavalta, että löysin sellaisen keinon ilmentää rakkauttani luontoon ja samalla ilmaista kuvien kautta jotain, joka on minulle kaunista ja ihmeellistä. Olennaista oli, että sallin itseni kokea tekemisen ja ilmaisun iloa, juuri omalla tavallani. Tunnen, kuinka luova potentiaali vain kasvaa, mitä enemmän sitä rohkenen ilmaista.

Ja kuka sille polulle lähtee, saa kenties kohdata yllättäviäkin puolia itsestä, ehkä jopa piileviä lahjoja. Pääasia että on hauskaa!