torstai 10. syyskuuta 2015

Veikeiden varpusten valmennuksessa




Varpuset ovat kuin jalkakäytävä: niin itsestäänselviä kaupungin elementtejä, ettei niitä aina tule havaittua. Ja kuitenkin, ilman varpusia kaupungista puuttuisi jotain todella olennaista. Harmaanruskea varjoihin sulautuva sirkutus.

Juuri sitä sirkutusta rakastan. Ihana urbaanin äänimaiseman sirkeä sekakuoro, joka kuulostaa samanlaiselta maailman jokaisessa kaupungissa. Varpusten lirkuttelua kuunnellessani voin sulkea silmäni ja kuvitella olevani vaikka Pariisissa.

Syyskuisena iltapäivänä tarkkailen pensaissa pyrähteleviä varpuja. Kun istahdan Cafe Ursulan aurinkoiselle terassille, saankin seuraani kokonaisen parven. Siihen ne pyrähtävät pöytäni ympärille keikistelemään tottunein pullavarkaan elkein. (Déjà vu, taas se tunne, että olen ulkomailla. Varpuset luovat kansainvälistä tunnelmaa.)


Mustat nuppineulanpäät tuijottavat herkeämättä karjalanpiirakkaa ja marenkia, jotka olen ladannut tarjottimelle. Samalla ne arvioivat harjaantuneinen silmin, hypähtääkö lähemmäs vai kauemmas. Napatako muruja vai tarkkaillako kauempaa. Eivät ne sentään ihan lautaselle tule.

Katselen varpuja huvittuneena. Linnut varmaan aistivat myötämielisyyteni, koska uskaltautuvat niin lähelle. Terassilla on iso kyltti, joka määrää: Lintujen ruokkiminen kielletty.

Tartun marenkiin ja haukkaan: siitä lähtevä rapsahtava ääni saa varpuset valpastumaan sekunnin murto-osassa. Ja rips raps, muutama murunen väistämättä putoaa maahan, ja siellähän nokikkaat jo salamana noukkivat aarteet talteen. Fiksuin yksilö on jo valmiiksi asettunut pöydän alle, kun muut ovat pöydän päällä.


Kiehtovaa.

Hetki sitten tunsin, kuinka päätäni kiristi tuttu panta. Se joka aina uskottelee, että minulla on jotain huolia. Eikä panta kovin helpolla irtoa, vaikka ymmärränkin sen hyödyttömyyden. Mutta kas, veikeiden varpusten touhua seuratessa pannat ovat tiessään, huis hais! Lintujen tarkkailu on läsnäolon harjoittelua.

Muutakin ne minulle osoittavat. Varpusten rohkeus ja oman tilan ottaminen inspiroivat minua. Jotkut sanovat sitä ehkä röyhkeydeksi. Tiedän, että se voi myös ärsyttää, mutta juuri nyt nautin tästä showsta. Jes, herkkuja satelee! Jokainen tarjotin on mahdollisuuksia täynnä! Iske kiinni!

Kun nousen, jätän taktisesti lautaselle sopivankokoisia marenginmurusia. Sekunnissa lautanen täyttyy ahnaista varpusista. Seuraan näytöstä silmät pyöreinä. Sinne hävisi elämän kiertokulkuun marenki muruineen.

Tuumin, että josko itsekin tohtisin vähän rohkeammin napsia elämän tarjoamia makupaloja. Tsirp!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti