torstai 6. elokuuta 2015

Kun laitapuolen kulkija rumpua paukutti – eli ilmaisun merkityksestä



Sain jokin aika sitten todistaa yllättävää luovaa purkausta. Olimme tekemässä Piut & Pautin ihmettelytutkimusta Töölönlahdella, kun lähistöltä alkoi kuulua rytmikästä rummunpaukutusta. Ohi kävellessämme huomasimme, että ns. laitapuolen kulkija siinä paukutti innoissaan kapuloilla roskapönttöä. 

Ja ei muuten kuulostanut pahalta. Mies oli selvästi liekeissä ja ihan taitavakin ”rumpunsa” kanssa. Välimatkan päähän oli pysähtynyt joitakin ihmisiä kuuntelemaan ja katselemaan näytöstä.

Kun kuvasimme miestä ja taputimme hänelle, hän selvästi hämmentyi ja keskeytti soittonsa ottaakseen rohkaisuryyppyä. Silti näin, kuinka otettu mies oli saamastaan huomiosta. Hänen spontaani ilmaisun ilonsa oli piristävää ja tuntui tärkeältä muistutukselta.

Anna mahdollisuus ilmaisulle

Uskon, että ihmiselle on olennaista saada jollain tavalla ilmaista ja toteuttaa itseään. Se on osa luontaista luovuuttamme ja ihmisyyttämme. Toki jokaisen elämä on aina ilmaisu itsessään. Mutta kun kyse on luovasta toiminnasta, miten helposti iskeekään sisäinen stoppari tai kriitikko kimppuun. ”En ole tarpeeksi lahjakas”, ”En oikeasti osaa” jne. Ja siihen tökkää luovan ilmaisun mahdollisuus.

Kapeasti määritellyn lahjakkuuden tai tietyn lopputuloksen vaatimus voi torpata luonnollisen luovuuden virtaa. Viesti on siis tämä: omaan luovuuteen tutustuminen ja sen ilmaiseminen ei edellytä erityislahjakkuutta! Luovuudella on taipumus ilmetä lukemattomin tavoin, ja ne lahjatkin voivat hyvin kehittyä matkan varrella, jos sitä toivoo. 

Riittää että on halukas ottamaan palan iloaan, ajatuksiaan, tuskaansa, intohimoaan ym. ja tuomaan sen esille jossain muodossa. Kun on valmis avaamaan itseään ulospäin, luovuus löytää omat ilmaisumuotonsa, jotka lopulta kietoutuvat osaksi koko olemusta. 

Näkyväksi

Ilmaisun kautta tulemme näkyväksi itsellemme ja muille. Annamme muodon sisäiselle impulssille ja samalla saamme tuoda jotain ainutlaatuista tähän maailmaan. Lisäksi luova tekeminen itsessään rauhoittaa mieltä, terävöittää aisteja ja antaa elämyksiä.

Kymmenisen vuotta sitten annoin itselleni luvan ryhtyä uuden kameran kanssa ottamaan lähikuvia luonnosta, omalla tyylilläni. Tuntui mahtavalta, että löysin sellaisen keinon ilmentää rakkauttani luontoon ja samalla ilmaista kuvien kautta jotain, joka on minulle kaunista ja ihmeellistä. Olennaista oli, että sallin itseni kokea tekemisen ja ilmaisun iloa, juuri omalla tavallani. Tunnen, kuinka luova potentiaali vain kasvaa, mitä enemmän sitä rohkenen ilmaista.

Ja kuka sille polulle lähtee, saa kenties kohdata yllättäviäkin puolia itsestä, ehkä jopa piileviä lahjoja. Pääasia että on hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti