Sain jokin aika sitten todistaa yllättävää
luovaa purkausta. Olimme tekemässä Piut & Pautin ihmettelytutkimusta
Töölönlahdella, kun lähistöltä alkoi kuulua rytmikästä rummunpaukutusta. Ohi kävellessämme
huomasimme, että ns. laitapuolen kulkija siinä paukutti innoissaan kapuloilla
roskapönttöä.
Ja ei muuten kuulostanut pahalta. Mies oli selvästi liekeissä
ja ihan taitavakin ”rumpunsa” kanssa. Välimatkan päähän oli pysähtynyt joitakin
ihmisiä kuuntelemaan ja katselemaan näytöstä.
Kun kuvasimme miestä ja taputimme hänelle, hän selvästi
hämmentyi ja keskeytti soittonsa ottaakseen rohkaisuryyppyä. Silti näin, kuinka
otettu mies oli saamastaan huomiosta. Hänen spontaani ilmaisun ilonsa oli
piristävää ja tuntui tärkeältä muistutukselta.
Anna mahdollisuus
ilmaisulle
Uskon, että ihmiselle on olennaista saada jollain tavalla
ilmaista ja toteuttaa itseään. Se on osa luontaista luovuuttamme ja
ihmisyyttämme. Toki jokaisen elämä on aina ilmaisu itsessään. Mutta kun kyse on
luovasta toiminnasta, miten helposti iskeekään sisäinen stoppari tai kriitikko
kimppuun. ”En ole tarpeeksi lahjakas”, ”En oikeasti osaa” jne. Ja siihen tökkää
luovan ilmaisun mahdollisuus.
Kapeasti määritellyn lahjakkuuden tai tietyn lopputuloksen
vaatimus voi torpata luonnollisen luovuuden virtaa. Viesti on siis tämä: omaan
luovuuteen tutustuminen ja sen ilmaiseminen ei edellytä erityislahjakkuutta! Luovuudella
on taipumus ilmetä lukemattomin tavoin, ja ne lahjatkin voivat hyvin kehittyä
matkan varrella, jos sitä toivoo.
Riittää että on halukas ottamaan palan iloaan, ajatuksiaan, tuskaansa,
intohimoaan ym. ja tuomaan sen esille jossain muodossa. Kun on valmis avaamaan
itseään ulospäin, luovuus löytää omat ilmaisumuotonsa, jotka lopulta
kietoutuvat osaksi koko olemusta.
Näkyväksi
Ilmaisun kautta tulemme näkyväksi itsellemme ja muille. Annamme
muodon sisäiselle impulssille ja samalla saamme tuoda jotain ainutlaatuista
tähän maailmaan. Lisäksi luova tekeminen itsessään rauhoittaa mieltä,
terävöittää aisteja ja antaa elämyksiä.
Kymmenisen vuotta sitten annoin itselleni luvan ryhtyä uuden kameran kanssa ottamaan lähikuvia luonnosta, omalla tyylilläni. Tuntui mahtavalta, että löysin sellaisen keinon ilmentää rakkauttani luontoon ja samalla ilmaista kuvien kautta jotain, joka on minulle kaunista ja ihmeellistä. Olennaista oli, että sallin itseni kokea tekemisen ja ilmaisun iloa, juuri omalla tavallani. Tunnen, kuinka luova potentiaali vain kasvaa, mitä
enemmän sitä rohkenen ilmaista.
Ja kuka sille polulle lähtee, saa kenties kohdata
yllättäviäkin puolia itsestä, ehkä jopa piileviä lahjoja. Pääasia että on
hauskaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti