Etsitkö laastaria vai rohkenetko paljauteen?

Ihmiset suhtautuvat tietoiseen läsnäoloon hyvin erilaisista lähtökohdista. Toisille kyse on syvästä meditatiivisesta harjoittamisesta ja toisille se on  rauhoittumisen ja hyvinvoinnin työkalu. Joillekin tärkeintä on tietoisuuden avaaminen ja itsensä kohtaaminen.

Joskus taas mindfulnessia käytetään kuin hymynaamatarraa, jonka tarkoitus on saada elämä näyttämään vähän mukavammalta.

Kuulin vastikään yrityksestä, jossa tehtiin organisaatiomuutoksia ja ihmiset sijoitettiin vasten tahtoaan isoon avokonttoriin. Työntekijöiden kesken vallitsi epätietoisuus ja työympäristössä rauhattomuus. Lääkkeeksi tarjottiin mindfulness-kurssia, joka tässä tilanteessa herätti lähinnä ärtymystä ja vastustusta.

Tietoisen läsnäolon harjoittaminen ei ole laastari, jolla voi paikata organisaation ongelmia tai huonoa johtamista. Silloin kyseessä on hymynaamatarran liimailu ongelmien päälle: peitellään olemassa olevaa tilannetta ja toivotaan kaikille kivaa fiilistä.

Mindfulnessin harjoittamisesta on tutkitusti hyötyä organisaatioissa, mutta ei sillä rakenteellisia ongelmia korjata. Se on hyvinvointia lisäävä taito etenkin työyhteisöissä, joissa on muutenkin sitouduttu työkulttuurin kehittämiseen, hyvään esimiestyöhön ja henkilöstön hyvinvointiin.

Kun puhutaan tietoisuustaidoista, kyse on lähtökohtaisesti aina ihmisestä yksilönä ja hänen motivaatiostaan, sillä halua itsensä kohtaamiseen ei voi väkisin lapata kauhalla sisään. Tietoinen läsnäolo on ensisijaisesti itsestä huolehtimisesta ja lempeän asenteen harjoittamisesta omaa ihmisyyttä kohtaan. Vain sitä kautta voi muutoksia alkaa virrata myös vuorovaikutukseen, työyhteisöön ja ilmapiiriin. 

Tietoisen läsnäolon harjoittamista ei kuitenkaan voi ehdollistaa odotuksille tai vaatimuksille, sillä se ei ole kontrolloitavissa. Sen tehtävä on havainnoida ja tuoda näkyviin – saattaa kokemus hyväksyvän kohtaamisen ja myötätunnon piiriin. Se on eheyttävää monella tasolla, silti tulostakuita on turha vaatia.

Piilotanko vai kohtaanko?

Vaikka äskeinen esimerkki koski organisaatiota, niin saman sorttista käsirysyä laastaroinnin ja avoimen olemisen välillä käymme myös itsemme kanssa. Vieläpä paljon intensiivisemmin.

Törmään usein (lähinnä tiedostamattomaan) käsitykseen, että kun kehittää itsetuntemusta ja tietoisuustaitoja, niin koko ajan pitäisi olla hyvä olo ja tasapainoinen mieli. Sitten kun koetaan ahdistusta, häpeää tai masennusta, niin kauhistutaan "epäonnistunutta oloa" tai piilotetaan ei-toivotut tunteet kemikaalimaton alle.

Mieli on jo luonteenomaisesti rauhaton, täynnä ajatuksia ja etsimässä virheitä. Ikävät kokemukset ja mielen tarinat aiheuttavat raskaita tunteita, jotka helposti jäävät systeemiimme pyörimään. Pyrimme vaistomaisesti niiltä piiloon. Se on inhimillistä. Meillä on pimeitä kohtia, pelottavia tunteita, vaikeita tilanteita elämässä. Olemme kerta toisensa jälkeen valinnan edessä: pyrinkö peittämään ne vai voinko antaa  kaikelle luvan olla?  Voinko ottaa vaikeankin olon vastaan?

Jos tietoinen läsnäolo on avointa ja hyväksyvää olemista kaikelle itsessä, se on avoimuutta myös  ikäville tunteille. Onhan se hemmetin pelottavaa välillä, ja itsekin olen tämän pelon kanssa napit vastakkain monet kerrat. Olen valinnut katsoa sitä silmiin niin hyvin kuin osaan.

Kysymys kuuluu, valitsenko laittaa kivan laastarin kipeän kohdan päälle, katsoa muualle ja vakuutella, että homma on hallinnassa? Yritänkö kontrolloida ja siivota hankalat tuntemukset piiloon? Kaikki me välillä näin teemme, mutta samalla suljemme osia itsestämme pois.

Tietoinen läsnäolo tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden kulkea itsemme ja kipeiden kohtien läpi. Se kysyy, tohdinko ottaa koko itseni vastaan, hyväksyvästi ja myötätunnolla? Paljaus ei aina ole helppoa, mutta vain siten voin olla vapaa ja vastaanottavainen myös valoisalle ja luovalle. Mörköjen läpi painellessa mukaan tarttuu aina korvaamattomia tietoisuuden lahjoja. 

Rohkenemalla avoimeen kohtaamiseen annan itselleni luvan olla kokonainen kaikkineni.

Miten irrottautua ajatusten imusta?

Ajatusten maailma on kuin magneetti, joka vetää huomion puoleensa yhä uudestaan. Surffaamme mielen kautta sujuvasti menneessä, kertaamme tilanteita, ”olisi pitänyt”, mietimme tulevia huolia, yritämme ratkaista jotain, käymme läpi keskusteluita, muistutamme itseämme tekemättömistä töistä ja niin edelleen. Toistelemme tuttuja ajatuskuvioita ja tarinoita itsestämme.


Tämä kaikki tapahtuu kuin luonnostaan. Pyörimme mielen ja ajatusten koukuttavassa kohinassa, emmekä usein osaa sitä kyseenalaistaa, itse asiassa tuskin huomaamme koko asiaa. Vieläpä saatamme kokea, että tämä ajatusten muodostama kokonaisuus on ”Minä”. Ja tämä minäksi kokemamme mieli pyrkii jatkuvasti ratkaisemaan itseään ja elämää. Se on sen tehtävä.

Mielellä on tärkeä rooli ja ajatukset ovat olennainen osa ihmisyyttä. Jos kuitenkin elämme jatkuvasti vain mielen hälyisässä maailmassa, väsymme ja stressaannumme. Kadotamme helposti yhteyden sisimpään.

Itse koin pitkään ajatukset ja analysoinnin ikään kuin tuttuna turvapaikkana, johon tekee mieli palata yhä uudestaan. Jossain vaiheessa se alkoi tuntui yhä enemmän myös vankilalta: tiedän, että on paljon muitakin tapoja kokea, mutta en millään meinaa päästä ajatusten magneettikentästä irti.

Sitten vähitellen se onnistuu helpommin. Turvapaikka on löytynyt muualta.

Tietoisen läsnäolon ytimessä on ymmärrys siitä, että emme ole yhtä kuin ajatuksemme. Ajatukset ovat vain yhdenlainen tapahtumatyyppi tietoisuuden kentässä. Mielen tapahtumat ovat ilmiöitä, jotka tulevat ja menevät, samoin kuin aistimukset, kokemukset ja tunnetilat. Ne eivät edusta todellisuutta sinänsä, vaikka ne mieluusti niin esittävät. Ja me kovin helposti uskomme.

Kun olemme tietoisen havainnoinnin tilassa, voimme huomata, että mielemme äänet ja reaktiot ovat Ajatuksia. Ajatuksen tunnistaminen ajatukseksi on olennaista. Ajatuksissa ei ole mitään väärää, ne ovat mahtavia työkaluja. Mutta ne eivät ole yhtä kuin totuus, ne eivät ole yhtä kuin minä.


Ajatusten vierellä, ei niiden vietävänä


Tietoisen läsnäolon harjoituksilla emme pyri eroon ajatuksista. Pikemminkin opimme tunnistamaan ajattelun tapahtumana ja ymmärtämään sen toimintaa. Emme hae vapautta ajatuksista, vaan vapautta ajatusten vierellä: tasapainoista yhteiseloa, jossa emme ole mielen liikkeiden määriteltävissä.

Huomion tietoinen suuntaaminen kehoon, esimerkiksi hengitykseen, aisteihin tai johonkin tuntemukseen auttaa irrottautumaan mielen tapahtumien magneetista ja olemaan tässä hetkessä. Hetkeen ja kehoon palaaminen synnyttää meissä levollisuutta ja tasapainoa, ihan fyysiselläkin tasolla. Balansoimme koko olemusta. Se mikä äsken näytti hyvin todelta ja jopa hälyttävältä mielen maailmassa, asettuukin uusiin mittasuhteisiin kokonaisuuden näkökulmasta.

Taas jokin aika sitten huomasin vanhan uskomuskelan pyörivän päässäni: ”miksi en osaa ja pysty sitä, tätä, tuota, miksi olen tällainen, miksi aina, miksei koskaan…”. Tuttu, raskas ja harmaa olo laskeutui päälleni ja mieleni ryhtyi ratkomaan ja setvimään vyyhtiä päästäkseen eroon hankalasta tilasta.

Mutta samalla huomasin jotain: osaan jo tunnistaa, että nyt tässä on taas käynnissä tällainen kielteisten uskomusten ja ajatusten levy, joka mielellään toistaa itseään ja haluaa minun hyppivän tahdissaan. Nämä ovat Ajatuksia, nämä ovat tarinoita, niitä ei tarvitse uskoa todeksi. Kuuntelin levyä hetken, otin sen huomioon myötätunnolla. Sitten siirsin huomioni muualle, kuulostelin kehoani, sain paremmin kiinni tietoisuuteni vapaasta olemuksesta.

Ja kohta uskomuskelan aiheuttama raskas olo alkoi menettää otettaan. Siirryin keveämpään olotilaan, jossa on monia vaihtoehtoja kokemukselle.

Hyväksyvän, tietoisen läsnäolon keinoin olen paremmin oppinut suuntaamaan huomioni pois ajatusten imusta siihen valtavaan Muuhun, mikä meissä on: esimerkiksi tietoisuuteen itsessään tai kehon tuntemuksiin, aistihavaintoihin sekä jokaisessa hetkessä piilevään rauhan taajuuteen.
Ja miksipä ei, joskus on hyvä kokea myös raskasta, harmaata ja hankalaa oloa, ihan vain siksi, että sekin on meille mahdollista. :-)


Tässä vinkkejä siihen, kuinka ajatusten imusta voi irrottautua ja siirtyä avarampaan olotilaan:


1. Huomaa ajatus ajatukseksi. Havainnoi tietoisesti ja käänny uteliaasti kohti: mitä mielessä nyt tapahtuu?

2. Siirrä huomio kehon tuntemuksiin: mikä kohta kehossa tuntuu neutraalilta? Havainnoi esimerkiksi hengityksen liikettä tai miltä kasvoissa tuntuu juuri nyt. Kuuntele hetki kehoa ihan rauhassa, palaat läsnäolevaan tilaan.

3. Tule tietoiseksi tämän hetken kokonaisuudesta: omasta asennosta, olotilasta, mielen liikkeistä ja siitä mitä aistit nyt. Mikä on hyvin, mikä tuntuu neutraalilta? Miten haluat kokea tämän hetken?