Ihmettely on arvostamista

Posotusmoodissa kaikki näyttää samalta kuin eilen. En varsinaisesti kiinnitä huomiota mihinkään, sillä mikään ei tunnu poikkeavan tavallisesta. Olen sitä paitsi niin ajatuksissani, etten ehdi katsoa ympärilleni enkä kuule muuta kuin äänekkäät ajatukseni. Posotusmoodi on oma tuttu putkeni, jossa voin kopottaa menemään totutulla kaavalla, tarvitsematta ottaa kantaa mihinkään ylimääräiseen, esimerkiksi siihen, olenko elossa.

Mutta jumankauta, minä olen elossa. Vai olenko? Posotusputki on mielentila, joka tehokkaasti estää minua todella tajuamasta, että  tosiaan olen olemassa. Jos tiedostaisin tämän yksinkertaisen tosiasian, saattaisin vaikka alkaa hyppiä riemusta tai tehdä jotain muuta arvaamatonta. Ehkä.

Kun sitten välillä annan itseni herätä siihen hätkähdyttävään tietoon, että tosiaankin minä Olen Olemassa, siirryn posotuksesta ihmettelyn alueelle.

Ihmettely on olevaisen tiedostavaa kokemista. Haa, minä Näen tämän! Minullapa muuten on tällaiset Kädet. Haa!

Kutsun ihmettelyn taidoksi läsnäolevaa, arvostavaa havainnointia. Se on sitä, että avaan aistini ja pysähdyn tietoisesti näkemään, kuulemaan ja kokemaan. Ihmettelevä asenne saa minut tiedostamaan itseni, muut ja eri tilanteet uusista näkökulmista käsin. Minä elän, minä aistin.

Valitsen ihmetellä

Jos posotusmoodi on mielentila, niin on ihmettelykin. Tai pikemminkin tietoisuuden tila. Putken asettamat speksit eivät rajoita kokemustani, kun valitsen itse havainnoida toisella tavalla, tietoisemmin, uteliaasti, ihmetellen.

Mitä ihmettelevä asenne sitten voisi olla käytännössä? Tässä joitain esimerkkejä:

Laajennus: Katson maailmaani jostain tosi korkealta. Näen itseni touhuamassa oman elämäni asioita, sitä sun tätä. Kun olen kiinni niissä asioissa, ne tarkertuvat minuun kuin noki. Täältä kaukaa katsottuna kaikki se arjen "harmaus" näyttää jännältä ja vähän erikoiselta puuhailulta. Kauniiltakin, kirjavalta. Tilanteet muuttuvat, se ei ole niin vakavaa, tuumin laajennetusta näkökulmasta. Kiinnostavaa saada kokea täällä tätä kaikkea.

Pienen pieni: Kiinnitän huomioni johonkin pieneen yksityiskohtaan, ja äkkiä muuten huomaamaton kohta saa arvon arvaamattoman. Eteeni avautuu uusi mikromaailma. Pysähdyn, keskityn, näen, arvostan. Voin tutkia hapsumaton pintaa tai hiirimaton kuviointia. Antoisinta pienen ihmettely on luonnossa. Pienet kivet, sammal, kukan emi ja muut yksityiskohdat ällistyttävät ihmeellisyydellään.

Kaikki aistit: Sen lisäksi, että katselen ja näen erilaisista näkökulmista, on ihmetellessä olennaista ottaa tietoisesti kaikki aistit käyttöön. Mitä ääniä kuulen juuri nyt? Mitä haistan? Miltä ilmavirta tai vaatteet tuntuvat iholla? Voinko olla ajattelematta ja analysoimatta, ja vaan aistia?

Kummastelu: Ihmetellä voi myös kysyen ja kummastellen. Oletko koskaan miettinyt, kuka on suunnitellut kuosin siihen bussinpenkkiin, jolla istut? Miksi hän valitsi juuri tällaisen kuvioinnin? Kukahan on valmistanut tämän materiaalin? Joku on muuten tehnyt tämän ruuvin tähän laatikostoon. Hmmm.

Värin hengitys: Onpas tuossa upea fuksianpunainen seinä. Siitähän tuntuu ihan kumpuavan voimaa. Taidanpa kokeilla, miltä tuntuu hengittää tuonväristä energiaa sisääni. Mmmm. Vastaavasti pehmeän beigen hengittely voisi sopia hyvin rauhoittamaan ja tasaamaan olemusta. Tai mistä sen tietää ennen kuin kokeilee.

Tervehtiminen: Helppo tapa ihmetellä ympäröivää maailmaa on tervehtiä kaikkea näkemäänsä. Moi katulamppu. Terve mänty! Heippa kivi. Oo, miten kaunis pensas, päivää! Hei, tuntematon koiraherra! Moi, ovenkahva. Jne. Näin huomioin tietoisesti sen mitä koen ja osoitan kunnioitusta kokemusta kohtaan.

Vau!

Ihmettelevä havainnointi ei pidä mitään itsestäänselvänä, kaikki voi olla vau! Annan itselleni ja todellisuudelle tilaa näyttäytyä uudella tavalla, ilman odotuksia ja vaatimuksia (ei ole helppoa). Kun havainnoin tietoisesti, arvostan kokemaani.

Ihmettelyn taito on ymmärrystä siitä, että voin valita, miten koen ja tulkitsen. Ja ihmettely sinkoaa minut hetkeksi ulos posotusputkesta: syvyys, laajuus, värit palaavat kokemukseen.

Olen tässä ja NIIIIN ihmettelen sitä (aina kun muistan).

Työelämän muutoksiin tarvitaan esteettistä logiikkaa

Osallistuin tällä viikolla Taideyliopiston järjestämään seminaariin, jossa esiteltiin vastavalmistuneita taiteilija-kehittäjiä ja puhuttiin taidelähtöisten menetelmien merkityksestä alati muuttuvassa työelämässä. Ja nyt se on kuulkaa niin, että organisaatioissa ja yritysmaailmassa aletaan pikkuhiljaa ymmärtää luovan ja esteettisen lähestymistavan merkitys.

Toimintakulttuuri on muuttumassa sellaiseksi, että taiteellinen ja luova tekeminen ei ole vain koriste tai hauska kuriositeetti vakavasti otettavan toiminnan asusteena. Taiteellinen, aistillinen ja emotionaalinen toiminta luo kokonaan uutta logiikkaa työelämään – inhimillistä, kokonaisvaltaista ja monella tavalla koskettavaa yhdessä tekemisen kulttuuria.

Taide tulee väliin

No niin. Uudesta koulutusohjelmasta valmistuneet taiteilija-kehittäjät lähtevät nyt tekemään taiteellisia interventiotaan työelämään. Luova osaaminen ja elämyksellisyys tuovat toivon mukaan organisaatiokulttuuriin joustavaa ajattelua, hyvinvointia ja uudenlaisia vuorovaikutteisia työtapoja. Vähitellen ymmärretään, että tätä kautta syntyy uusia innovaatioita ja tulevaisuuden menestystekijöitä.

 

Seminaarissa uudet taiteilija-kehittäjät esittelivät metodeitaan pienissä työpajoissa. Sain jälleen huomata, miten lyhytkin toiminta jonkin normiolemisesta poikkeavan ilmaisumuodon parissa saa aikaan vipinää aivoissa, elämyksiä ja oivalluksia. Monet liikkeeseen, kuvaan ja luovaan kirjoittamiseen perustuvat harjoitukset ovat itselleni tuttuja esimerkiksi ekspressiivisen taideterapian saralta. Lisäksi taiteilijat olivat tuoneet jonkin oman, ainutlaatuisen tulokulmansa työpajoihin. 

Ilahduttava huomio: estetiikalla on merkitystä!

”Taiteella on kyky puhutella koko ihmistä. Taide vaikuttaa myös niihin osiin aivoista, jotka vastaavat symbolisesta ja emotionaalisesta toiminnasta.” Tähän tyyliin kertoili seminaarin avainpuhuja Giovanni Schiuma Lontoon Innovation Insight Hubista. Schiuma on tutkinut taiteen ja bisnesmaailman suhdetta ja visioi, että nämä alueet alkavat jossain vaiheessa integroitua toisiinsa.

Perinteisesti taidemaailma ja bisneselämä ovat kyräilleet toisiaan vastakkaisilta puolilta tai kätelleet pikaisesti ohimennen. Visioissa ne sulautuvat dna:ta myöten ja muodostavat täysin uudenlaisia ajattelumalleja.

Schiuma puhuu esteettisestä teknologiasta viitaten kokemuksen, havaintojen, tunteiden ja tarinoiden elementteihin. Näillä esteettisillä välineillä on keskeinen rooli tulevaisuuden innovaatioissa ja bisnesmalleissa. Jee! 

Muinoin estetiikasta valmistuneena, liialliseen teoretisointiin silloin kyllästyneenä maisterisplanttuna, minusta tuntuu nyt jännittävältä huomata, että niillä opiskelukirjojen teemoilla ja käsitteillä todella voi olla merkitystä konkreettisessa todellisuudessa. Esteettisen ymmärryksen kautta tuodaan uusia tasoja liike-elämään ja innovaatioihin. Havaitsemiseen, kauneuden kokemukseen ja taiteen kieleen liittyvä tematiikka lienee kohta kuuminta hottia organisaatioiden kehitystyössä. 

 

Näin ajattelee seminaarissa myös puhunut Merja Niemi Opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Hänen mukaansa työelämä tarvitsee nyt ennen kaikkea yhdessä tekemisen kulttuuria ja systeemistä ajattelua, jossa ei enää pakkauduta erillisiin siiloihin. Ymmärretään olevamme kaikki yhtä kokonaisuutta. 

Niemi peräänkuuluttaa inhimillisyyttä ja holistista ajattelua organisaatioihin. ”Tarvitsemme uutta ajattelua. Pysähtymällä ja olemalla ei tietämisen tilassa avautuu uusia, kestäviä ratkaisuja”, Niemi uskoo. Tässä taiteen toimintalogiikka on läpimurtavan keskeinen.