keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Luovuus on luonnollista, mutta tarvitsee hoivaa




Rakastan pitää luovuuteen liittyviä työpajoja ja kursseja, en kuitenkaan opeta luovuutta. Olen ihan samalla reissulla itsekin ja luovuus on meissä kaikissa jo sisäsyntyisesti. Voiko edes opettaa jotain, joka toisessa tapahtuu jo luonnostaan, henkilökohtaisella taajuudella?

Se mitä voimme tehdä, on avautua kokemaan omaa luovuuttamme yhä enemmän, vahvistaa yhteyttämme siihen ja harjoitella sen kutsumista mukaan kuvioihin. Ja se mitä voin kurssien vetäjänä tehdä, on muistuttaa, rohkaista, luoda tilaa keskustelulle ja avata näkökulmia löytöretken tueksi.

Kursseilla teemme esimerkiksi läsnäoloon, havainnointiin ja mielikuvitukseen liittyviä harjoituksia. Pyrimme tunnistamaan niitä sisäisiä esteitä, jotka torppaavat luovuuttamme ja toisaalta löytämään avaimia, jotka vahvistavat sitä. Ryhmässä voimme keskustella, jakaa näkemyksiä ja tutkia kokemustamme.


On rohkaisevaa, että luovuuteen liittyviä kursseja on paljon ja monenlaisia. Eri taide- ja ilmaisumuotoihin liittyvä opetus perehdyttää luovuuden avaamiseen jonkin spesifimmän taidon kautta. Omilla kursseillani keskitymme luovuuden olemukseen yleisellä tasolla, sisäisenä voimana, jota lähestymme mm. tietoisuustaitojen avulla.

Työväenopistossa itsetuntemukseen, luovuuteen ja ilmaisuun liittyvät kurssit täyttyvät yleensä nopeasti, ja se on upeaa! Moni kaipaa elämäänsä lisää luovuutta, vaikka usein tarkoitamme sillä eri asioita. Jokin yhteinen kutsu sanassa on. Mitä etsimme luovuudesta ja miksi toivomme sitä lisää?

Olen usein kysynyt tätä osallistujilta ja havainnut, että usein ainakin kolme asiaa ovat yhteisiä monille luovuudesta kiinnostuneille:


1. Yhteys omaan sisimpään

Kun kurkottelemme kohti luovuutta, me tosiasiassa tavoittelemme itseämme, omaa sisintämme. Olennainen osa luovuutta on avautuminen sisäisille impulsseille, omalle intuitiolle ja sydämen äänelle. Luovuuden etsintään liittyy vahvasti kaipuu sisäisen äänen äärelle ja oman ytimen kuulosteluun.

2. Laajentuminen perusmielen yli

Luovuudesta kiinnostunut usein nauttii uusista kokemuksista, erilaisista näkökulmista, oivalluksista ja ymmärryksen syvenemisestä. Luovuudesta etsimme uusia elämysreittejä, hypähtämistä pois rutinoiltuneilta radoilta. Yksinkertaisesti kaipaamme vaihtelua ja laajentumista. Luovuus edustaa vapaampaa virtausta, joka huuhtoo yli arkisen mielen ja tarjoaa leikkiä, kokeilua ja uusia aluevaltauksia. Kepeyttä! Luovuuden avulla voimme ottaa enemmän itseämme käyttöön ja tanssahdella ulos tutuilta poluilta.

3. Itsen toteuttaminen

Useimmilla meistä on perustava tarve ilmaista ja toteuttaa itseämme, ja vieläpä jotenkin merkityksellisellä tavalla. Kun toteuttaminen on linjassa kiinnostustemme ja lahjojemme kanssa, koemme iloa ja ehkä täyttymystäkin. Silloin myös luovuus virtailee esiin luonnostaan. Kun tunnet tarvetta vahvistaa omaa luovaa puoltasi, mahdollisesti kaipaat merkityksellisyyttä ja itsesi toteuttamista syvemmin.

Luonnollisin osa sinua?

Moni sysää itselleen ominaista luovuutta syrjään siksi, että jollain tasolla kokee, ettei ole sen arvoinen tai siihen oikeutettu. Luovuus sekoitetaan usein taitoon tai lahjakkuuteen. ”En ole yhtään luova”, ”Haluaisin kyllä, mutta en osaa…”, ”Siskoni on luova, minä en.” Ajatellaan, että luovuus ei kuulu minulle, koska minulta puuttuu jokin taito, jonka on oppinut yhdistämään luovuuteen, tyypillisesti esim. piirtäminen.

Ehkä on aika irrottaa leimat ja boksit. Mitä jos luovuus onkin kaikkein luonnollisin osa sinua? Mitä jos se on sitä todellisinta ja alkuperäisintä itseäsi? Se voi olla vähän piilossa, epäilyjen kutistama tai elämän vaatimusten alle hautautuneena. Mutta siellä se on, oma luovuutesi virta, ainutlaatuinen. Entä jos se liittyy sinulle ominaiseen tapaan nähdä, ilmehtiä, kertoa, ilmaista tai liikkua?

Millainen on ominaissävelesi silloin, kun et anna omien uskomustesi, sisäisen kriitikon tai mielen vaatimusten latistaa oloasi? Tai millaisten asioiden toteuttaminen saisi sydämesi ilahtumaan?

Kannustaminen kannattaa

Vaikka luovuus voi ilmetä ja saada muotonsa lukemattomin tavoin, on olemassa joitakin selkeitä lainalaisuuksia tekijöistä, jotka nitistävät luovuutta ja jotka vahvistavat sitä.

Sekä työelämässä että myös suhteessa itseesi (!) luovuuden toteuttamista estävät esimerkiksi liian ahtaat raamit, vaatimukset (omat tai toisten), kriittinen ilmapiiri, paine ja vähättely.

Luovuutta ja tekemisen iloa puolestaan vahvistavat ennen muuta kannustus, tuki ja myönteinen suhtautuminen. Työpaikalla tämä tehtävä kuuluu ensisijaisesti esimiehelle. Mutta osaatko antaa kannustusta itsellesi? 


Kuulostele, mitä sinä tarvitset juuri nyt oman luovuutesi tukemiseen. Aina emme voi vaikuttaa esimiehiin tai ympäristöön, mutta omaan suhtautumiseemme ja valintoihimme voimme. Mitä tarvitset itseltäsi, jotta voit kokea enemmän luovuutta nyt?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti