Hyväksyntä. Sana, joka herättää monenlaisia kaikuja pääkopassa. Ehkä mieleen tulee kannustava katse ja käsi olkapäällä, mutta yhtä lailla vastustus ja ärtymys. Hyväksyntä voi kuulostaa lattealta sanahelinältä, joka ei aukene käytännössä. Tarkoittaako se, ettei asioille tarvitse tehdä mitään?
Oman sisäisen matkani varrella minulle on vähitellen avautunut ymmärrys siitä, että syvemmässä mielessä hyväksyntä on hiljainen voima, joka vapauttaa puristuksia.
Hyväksynnän tunnetta kohti kääntymällä aloin päästä eteenpäin jumituksistani. Hyväksyntä on se tietoinen tunne ja asenne, joka avaa maailmoja ja sisäisiä lukkoja.
Väärinymmärretty hyväksyntä
Ristiriitaiset tunteet hyväksynnän käsitettä kohtaan ovat ymmärrettäviä. Itsekin kapinoin pitkään ”hymistelevää hyväksymistä” vastaan, sekä tietoisesti että alitajuisesti. On inhimillistä kokea, että en voi hyväksyä mitä vaan. On luontevaa sanoa vaikkapa: ”En hyväksy, että minua kohdellaan näin!” Meillä on tapa luoda vastakkainasetteluja ja muodostaa mielipiteitä. Hyväksymättömyys yhdistetään rajojen asettamiseen ja oman tilan puolustamiseen.
Hyväksyntä sanana saattaa herättää ajatuksia passiivisuudesta ja silleen jättämisestä. Mielikuvia siitä, että annan kävellä itseni ylitse, jos hyväksyn tämän. Tai että asiat eivät kehity ja mene eteenpäin. Hyssytellään ja painetaan villaisella.
On olennaista ymmärtää, että hyväksyntä tietoisena asenteena ei tarkoita passiivisuutta, välinpitämättömyyttä tai ohikatsomista.
Hyväksyntä on se lempeä olotila, johon kaipaamme ja joka huomaamattamme hiljaa kantaa meitä, jos sallimme. Se on tietoisuuden avara syli, joka ei torju vaan antaa luvan olemiselle.
Syvemmässä merkityksessä hyväksyntä on se taikavoima, jolla voimme nähdä arjen konfliktien ja näennäisten ristiriitojen läpi. Ja silti toimia.
Vapaus mielen peleistä
Tietoisen läsnäolon kontekstissa hyväksyvä suhtautuminen on sitä, että ihminen päättää kokea sisäistä ja ulkoista todellisuutta sellaisena, kuin se näyttäytyy. Hän ei välttele, tuomitse, vastusta tai vääristele tilannetta mielessään. Hän on tietoisesti läsnä sille mitä nyt on. Ja siitä lähtökohdasta hän päättää toimia tai olla toimimatta, omien arvojensa suuntaisesti.
Taipumus luokitella, olla jotain mieltä, vastustaa tai arvioida tulee meiltä kovin automaattisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Tietoisena oleminen auttaa havaitsemaan, mitä mielessämme tapahtuu.
Olennaista on juuri havaitseminen: tiedostan, että tätä tapahtuu nyt mielessäni. Huomaan ajatukseni ja reaktioni. Hyväksyvä asenne auttaa toteamaan neutraalimmin, mitä tapahtuu ulkoisessa todellisuudessa ja sisäisessä mielen maailmassa. Voin hyväksyä ajatukseni ja tunnereaktioni, vaikka minun ei tarvitse toimia niiden yllyttämällä tavalla.
Hyväksyntä on siis sitä, että en vastusta todellisuutta, ajatuksiani tai tunteitani, vaan pyrin ottamaan ne vastaan sellaisina kuin ne ilmenevät. Tosiasioita vastaan kamppaileminen vie energiaa ja lisää vaikeaksi koetun tilanteen karheutta. Vastustaminen voimistaa juuri sitä, mitä vastustan.
Hyväksyntä on asioiden toteamista. Sallin todellisuuden olla sitä mitä se on, silloinkin kuin se ei ole sitä, miten mielessäni haluaisin sen olevan. Tämä ei tarkoita sitä, etten toimisi hätätilanteessa tai muuten edistäisi asioita haluamallani tavalla. Hyväksyntä yksinkertaisesti mahdollistaa sen, etten käytä aikaa ja energiaa mielen peleihin ja reaktioihin, ja lähde toimimaan niiden ehdoilla. Se antaa tilaa ja selkeyttä mieleen. Näen avarammin, jolloin päättelykykyni on paremmin käytössäni.
Vastustaminen ja tuomitseminen toimivat supistavasti, olemme kiinni siinä mitä emme hyväksy. Hyväksyntä laajentaa, se palvelee vapautta.
Otan itseni hyväksynnän syliin
Kaikkein tarpeellisin ja tärkein kohde hyväksynnälle on minä itse, tämä hömelö olento kaikkine kummallisuuksineen. Itsensä hyväksyminen jää helposti ontoksi lauseeksi, jota olemme oppineet toistelemaan: ”Täytyy vaan hyväksyä itsensä”. Itse pyörittelin tätä sanomaa vuosia mielessäni. Tiesin, että se olisi oikea tie, mutta samalla sovelsin itseeni käytännössä lähinnä tuomitsemista ja arvostelua.
Pelkkänä ajatuksena hyväksyntä jää helposti kuoreksi. Ikään kuin tiedän, että ”pitää hyväksyä”, mutta en välttämättä koe sitä.
Pikku hiljaa hyväksynnän todellinen merkitys kuitenkin alkoi avautua, tunteen kautta. Hyväksyntä on valinta suhtautua itseen ja todellisuuteen, mutta ennen kaikkea se on syvä tunnekokemus, joka avaa ja pehmentää.
Voin todella hyväksyä kaiken itsessäni, myös ne tuomitsevat ja arvostelevat äänet. Kaikki puoleni - varjoni, häpeäni ja kirkkauteni - ovat osa kokonaisuutta, jonka voin lempeydellä ottaa vastaan. Olla hyväksyvän tietoisuuden syleilyssä.
Kun tämä ymmärrys jalkautuu tunnetasolle, soluihin asti, meillä on mahdollisuus syvälliseen nahanluontiin ja aitouteen. Vain hyväksynnän kautta, vastaanottamalla itsessäni jo olevan rakkauden, voin avautua omalle potentiaalilleni ja eheyden kokemukselle. Ja se saa tapahtua omassa tahdissaan.
Hyväksynnän kokemukselle ja tunteelle voi oppia avautumaan, sillä se on meissä taustalla oleva todellisuus koko ajan. Se on lempeä, hyväilevä taustasävel, jonka voi kuulla yhä selkeämmin, mitä useammin siihen virittäytyy. Ja kun sen puoleen kääntyy, sen ääni vahvistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti