sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Näin ajattelen mindfulnessista




Ensi kuussa valmistun Mindfulness Työssä -ohjaajaksi, ja tuumin, että lienee paikallaan kertoa jotain tästä prosessista. Myönnän hämmästyneeni sitä, miten paljon innostuin mindfulnessin lähestymistavasta, vaikka mietin, tarjoaisiko se mitään uutta minulle, joka olen vuosia hiihdellyt omaa henkisen kasvun tietäni.

Tajusin, että pointti ei ole ”uutuudessa”. Tietoisessa läsnäolossa ei ole mitään uutta, se on mitä luonnollisin olemisen tila, joka on vain kovin unohdettu tässä ajassa. Pointti on matalan kynnyksen lähestymistavassa, siinä yksinkertaisessa ja lempeässä muodossa, jonka mindfulnessin harjoittaminen tarjoaa. Olen tietoisesti ja hyväksyvästi läsnä, siinä se. Ja harjoituksen myötä huomaamme, että jotain alkaa olennaisesti muuttua tavassamme suhtautua itseemme ja maailmaan.

Mindfulnessista puhutaan nykyään paljon ja monissa eri yhteyksissä. Miksi? Todennäköisesti siksi, että sitä on tutkittu paljon ja sen on havaittu toimivan. Itse uskon, että tietoisuustaitojen ymmärtäminen ja kehittäminen avaa meille valtavasti mahdollisuuksia itsetuntemukseen, myötätuntoiseen vuorovaikutukseen, luovuuteen ja henkiseen hyvinvointiin ylipäänsä.

Miten löysin tähän?

Minä lähdin omakohtaisesti tutkimaan tietoisuutta noin viisitoista vuotta sitten, kun olin ahdistunut, epätietoinen ja uneton. Maailman paino tuntui musertavalta. Koin silloin vahvasti, että haluan avautua syvemmälle ymmärrykselle itsessäni.

Luin kirjan toisensa jälkeen, kävin liudan kursseja, opiskelin valmentajaksi. Ymmärrys karttui. Alkoi kirkastua se, kuka olen, mikä minulle on merkityksellistä ja mihin haluan elämässäni keskittyä. Itseäni on kiinnostanut erityisesti tietoisuus, itsetuntemus, luovuuden olemus ja havainnointi  – kaikki teemoja, jotka liittyvät myös mindfulnessiin.

Mietin pitkään, avaako tämä ’mindfulness’ minulle kiinnostavia ovia vai onko se vain taas yksi termi. Tunsin kuitenkin vetoa alan kirjoja ja kursseja kohtaan. Ja kun perehdyin lähestymistapaan tarkemmin, sytyin ja kiinnostuin.

Tietoinen hyväksyvä läsnäolo, mindfulness, tietoisuustaidot… oli termi mikä tahansa, keskeistä on käytännönläheinen ja helppo tapa harjoittaa tietoisuutta ja lisätä mielenrauhaa. Pysähtyminen, hengitys, kuulostelu. Kutsu hyväksyvään läsnäoloon, itsensä ja maailman  havainnointiin. 

Olennaista minulle

Tässä muutama seikka, jotka minä koen olennaisiksi mindfulnessin lähestymistavassa:

Tietoinen oleminen: Mielessä pyöriminen, huolehtiminen ja ajatuksiin imeytyminen on tyypillistä lähes kaikille, myös minulle. Mindfulnessin harjoittaminen on auttanut minua erottamaan selkeämmin, milloin olen ajatusten kehässä ja milloin tietoisesti läsnä. Kun olen tietoinen, huomaan ajattelevani. Silloin astun samalla pois ajattelun kehästä ja mieli rauhoittuu.

Vaikka tietoisena olemisen kyky kehittyy harjoittelun myötä, ei itse harjoittamisessa ole mitään mihin pitäisi varsinaisesti pyrkiä. Olennaista on, että kaikki saa olla niin kuin on. Se vain huomioidaan. 

Havainnointi: On jännä tunne vain havainnoida tietoisesti sitä mitä on ja mitä tapahtuu, itsessä ja itsen ulkopuolella. Ilman arviointia tai analysointia. Tietoisuus on kuin lamppu, joka valaisee huomion kohteen kerrallaan. Huomiointi synnyttää kunnioitusta ja kiitollisuutta. Olen tässä, havaitsen. Ja omalla tavallaan kaikki on merkityksellistä.

Hyväksyntä: Mindfulness perustuu hyväksyvään asenteeseen ja hyväksynnällä on valtava vaikutus. Kun suhtaudun myötätuntoisesti itseeni, toisiin ja elämäntilanteisiin, en käytä energiaa taisteluun, tuomitsemiseen tai vastustamiseen. Silloin saan selkeämmän kuvan tilanteesta ja voin valita viisaamman tavan toimia. 

Ymmärrystä aivoista: Mindfulness-opintojen siivittämänä on ollut kiinnostavaa tutustua tarkemmin aivojen toimintaan ja harjoitusten fysiologiin vaikutuksiin. Mitä aivoissa tapahtuu, kun reagoimme ”selkärangasta”, miten stressi estää luovaa ajattelua ja kuinka meditointi muuttaa aivojen rakennetta? Aivokuvantamisen avulla mindfulnessin myönteisiä vaikutuksia on voitu todentaa tieteellisesti. 

Mindfulness-taidot kehittyvät pikkuhiljaa ajan kanssa. Kyseessä ei ole suoritus, jossa pitäisi yrittää jotenkin onnistua. Minulle olennaista tietoisuustaitojen harjoittelussa on armollisuus ja kiireettömyys: ikään kuin astahdan hetkeksi lempeän tarkkailijan asemaan ja tutkailen sydämellä mitä koen. 

Olen äärettömän kiitollinen, jos saan kannustaa muitakin tietoisuuden avautumisen polulle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti