Suuria Kysymyksiä ja hiljaisia vastauksia

Onko sinulla joskus tunne, että etsit vastausta johonkin sisäiseen mysteeriin?

Minun polkuani on määrittänyt pitkään etsijän identiteetti, joka on ilmennyt kaipuuna löytää jonkinlainen "oma totuus". Olen hartaasti etsinyt vastauksia omiin Suuriin Kysymyksiini: Kuka minä olen tarinoideni takana ja mitä todella haluan elämässäni tehdä?

Vastausten etsintä toimii parhaimmillaan kimmokkeena tutkimiseen, kokemiseen ja oppimiseen. On tarve kerätä tietoa ja näkemyksiä, koska siten voi löytää vastausten palasia tai ainakin viitteitä siihen suuntaan. Ja paljon tarttuukin mukaan: vihjeitä, inspiraatiota, ymmärrystä. Kaikki se palvelee.

Mutta jossain vaiheessa etsijän roolista voi tulla itseään toistava kehä. Se muodostuu tarinaksi, jota kantaa mukanaan ja jonka kautta itsensä määrittelee. Jatkamme etsimistä vaikka olisi jo aika ottaa vastaan. Jos etsijän rooli on identiteettimme, miten sallimme itsemme elää vastauksessa? Silloinhan voimme menettää sen tutun näkökulman, jonka kautta olemme saaneet merkitystä elämään.

Monenlaisista rooleista voi tulla tarina, jota kerromme itsellemme yhä uudestaan, vaikka olisi jo aika jättää vanha stoori pois. Itse olen havainnut, että niin kauan kun jatkan etsimistä, en ole todella valmis avautumaan vastauksille, jotka ovat jo tässä. Sillä vastaukset omiin Suuriin Kysymyksiin voin tiedostaa vasta, kun lopetan niiden jahtaamisen itseni ulkopuolelta.

Antennit auki

Olen opetellut itselleni avautumista läsnäolon ja tietoisuuden harjoittamisen kautta. Vaikka edelleen osa minussa toivoo, että jostain pomppaisi esiin valmiit vastaukset Suuriin Kysymyksiini, niin sisimmässäni tiedän, että omat totuuteni löytyvät vain itsestäni, kun maltan olla läsnä ja hyväksyvässä tilassa. Opin yhä paremmin kuuntelemaan hiljaisia kuiskauksia. Eikä vastaus olekaan välttämättä lause tai info, vaan usein tunne tai olotila.

Luovuuden olemus on aina kiehtonut minua, koska se edustaa minulle sellaista ainutlaatuista alkuvoimaa, joka ei tule luoksemme etsimällä. Se on jotain, mikä on jo meissä, ja sille voi vain avautua. Tuota avautumista voi kuitenkin harjoitella ja vahvistaa.

Luova puoli meissä on se, joka kertoo, mikä meille on merkityksellistä, innostavaa ja iloa tuottavaa. Se sykkii elämää ja uteliaisuutta, se haastaa meidät kokeilmaan ja ilmaisemaan, elämään isommin ja avoimemmin. Siksi se voi myös pelottaa, jopa niin, että pidämme sitä piilossa siellä jossain. Peittelemme sitä hyvin paketoituihin uskomuksiin, joiden mukaan "ei kannata", "en osaa, "en voi" jne. Mutta silloinkin meissä kytee se pieni kaipuu, jonka ääntä on vaikea täysin vaimentaa.

Itse olen valinnut jatkaa avautumisen polulla, mitä se tuokaan mukanaan. Matka on ehkä elämän mittainen, mutta tunnen jo löytäneeni ja ymmärtäneeni monenlaista. Olen valmiina kuulemaan ja vastaanottamaan, sisäiset antennit viritettyinä.