tiistai 31. maaliskuuta 2015

Ihmettely on arvostamista



Posotusmoodissa kaikki näyttää samalta kuin eilen. En varsinaisesti kiinnitä huomiota mihinkään, sillä mikään ei tunnu poikkeavan tavallisesta. Olen sitä paitsi niin ajatuksissani, etten ehdi katsoa ympärilleni enkä kuule muuta kuin äänekkäät ajatukseni. Posotusmoodi on oma tuttu putkeni, jossa voin kopottaa menemään totutulla kaavalla, tarvitsematta ottaa kantaa mihinkään ylimääräiseen, esimerkiksi siihen, olenko elossa.

Mutta jumankauta, minä olen elossa. Vai olenko? Posotusputki on mielentila, joka tehokkaasti estää minua todella tajuamasta, että  tosiaan olen olemassa. Jos tiedostaisin tämän yksinkertaisen tosiasian, saattaisin vaikka alkaa hyppiä riemusta tai tehdä jotain muuta arvaamatonta. Ehkä.

Kun sitten välillä annan itseni herätä siihen hätkähdyttävään tietoon, että tosiaankin minä Olen Olemassa, siirryn posotuksesta ihmettelyn alueelle.

Ihmettely on olevaisen tiedostavaa kokemista. Haa, minä Näen tämän! Minullapa muuten on tällaiset Kädet. Haa!

Kutsun ihmettelyn taidoksi läsnäolevaa, arvostavaa havainnointia. Se on sitä, että avaan aistini ja pysähdyn tietoisesti näkemään, kuulemaan ja kokemaan. Ihmettelevä asenne saa minut tiedostamaan itseni, muut ja eri tilanteet uusista näkökulmista käsin. Minä elän, minä aistin.




Valitsen ihmetellä

Jos posotusmoodi on mielentila, niin on ihmettelykin. Tai pikemminkin tietoisuuden tila. Putken asettamat speksit eivät rajoita kokemustani, kun valitsen itse havainnoida toisella tavalla, tietoisemmin, uteliaasti, ihmetellen.

Mitä ihmettelevä asenne sitten voisi olla käytännössä? Tässä joitain esimerkkejä:

Laajennus: Katson maailmaani jostain tosi korkealta. Näen itseni touhuamassa oman elämäni asioita, sitä sun tätä. Kun olen kiinni niissä asioissa, ne tarkertuvat minuun kuin noki. Täältä kaukaa katsottuna kaikki se arjen "harmaus" näyttää jännältä ja vähän erikoiselta puuhailulta. Kauniiltakin, kirjavalta. Tilanteet muuttuvat, se ei ole niin vakavaa, tuumin laajennetusta näkökulmasta. Kiinnostavaa saada kokea täällä tätä kaikkea.

Pienen pieni: Kiinnitän huomioni johonkin pieneen yksityiskohtaan, ja äkkiä muuten huomaamaton kohta saa arvon arvaamattoman. Eteeni avautuu uusi mikromaailma. Pysähdyn, keskityn, näen, arvostan. Voin tutkia hapsumaton pintaa tai hiirimaton kuviointia. Antoisinta pienen ihmettely on luonnossa. Pienet kivet, sammal, kukan emi ja muut yksityiskohdat ällistyttävät ihmeellisyydellään.

Kaikki aistit: Sen lisäksi, että katselen ja näen erilaisista näkökulmista, on ihmetellessä olennaista ottaa tietoisesti kaikki aistit käyttöön. Mitä ääniä kuulen juuri nyt? Mitä haistan? Miltä ilmavirta tai vaatteet tuntuvat iholla? Voinko olla ajattelematta ja analysoimatta, ja vaan aistia?

Kummastelu: Ihmetellä voi myös kysyen ja kummastellen. Oletko koskaan miettinyt, kuka on suunnitellut kuosin siihen bussinpenkkiin, jolla istut? Miksi hän valitsi juuri tällaisen kuvioinnin? Kukahan on valmistanut tämän materiaalin? Joku on muuten tehnyt tämän ruuvin tähän laatikostoon. Hmmm.

Värin hengitys: Onpas tuossa upea fuksianpunainen seinä. Siitähän tuntuu ihan kumpuavan voimaa. Taidanpa kokeilla, miltä tuntuu hengittää tuonväristä energiaa sisääni. Mmmm. Vastaavasti pehmeän beigen hengittely voisi sopia hyvin rauhoittamaan ja tasaamaan olemusta. Tai mistä sen tietää ennen kuin kokeilee.

Tervehtiminen: Helppo tapa ihmetellä ympäröivää maailmaa on tervehtiä kaikkea näkemäänsä. Moi katulamppu. Terve mänty! Heippa kivi. Oo, miten kaunis pensas, päivää! Hei, tuntematon koiraherra! Moi, ovenkahva. Jne. Näin huomioin tietoisesti sen mitä koen ja osoitan kunnioitusta kokemusta kohtaan.

Vau!

Ihmettelevä havainnointi ei pidä mitään itsestäänselvänä, kaikki voi olla vau! Annan itselleni ja todellisuudelle tilaa näyttäytyä uudella tavalla, ilman odotuksia ja vaatimuksia (ei ole helppoa). Kun havainnoin tietoisesti, arvostan kokemaani.

Ihmettelyn taito on ymmärrystä siitä, että voin valita, miten koen ja tulkitsen. Ja ihmettely sinkoaa minut hetkeksi ulos posotusputkesta: syvyys, laajuus, värit palaavat kokemukseen.

Olen tässä ja NIIIIN ihmettelen sitä (aina kun muistan).

4 kommenttia:

  1. Tervehdys, ihmettely!
    Ihana teksti tämä, ja hirmu tarpeellinen muistutus. Oh, ihanat ihmisaistit. Ihmettelen, siis olen. Aistin, siis elän. Jos en ole läsnä, olen posotusmoodin orja. Hyvästi, posotusputki!
    Olen tässä. Hengitän elämää. Jess, jess, jess!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Irma! Niinpä, muistutuksia, muistutuksia - niitä aina tarvitaan. :-D

      Poista
  2. Hei aamulla huomasin miten hienosti tämä toimi. Avasin oven ja moikkasin mustarastaita, noita pihani tummia huiluniekkoja. Miten ihanan oodin ne virittivät vastauksesi! Elämä näytti heti paremmalta ja syvemmältä. Sen salaisuudet raottivat verhoaan. Kannatti ryhtyä dialogiin mustarastaiden kanssa. Mikä aistimisen maailma siitä aukeaakaan. Kiitos Mirkka!!!

    VastaaPoista